Tämä uusi kollegiuuden muoto on siirtymässä ryömimis- ja kontaamisvaiheestaan kohti kävelyvaihetta. Uudet etäkolleegat ovat voimakas ja elinvoimainen tukiverkko matkalla kokeiluista käytänteisiin.
Kuva opettajuudesta ulkopuolisin silmin katsottuna on pitkiä lomia ja lyhyitä työpäiviä. Samalla tavalla ilmenee myös tehty työ. Paljon vaiheita kätkeytyy jäävuoren tavoin pinnan alle.
Alla olevassa sarjakuvassani esitän opettajuuden uutta ulottuvuutta viherpeukalon näkökulmasta. Matka alusta valmiiseen satoon on monien vaiheiden summa.
Ensin on olemassa ajatus, idea, visio josta lähdetään kasvattamaan sopivassa maaperässä. Kasvu vaatii ravinteita niin kasvimaailmassa kuin opettajuudessakin. Kolleegat, vertaiset ja hengenheimolaiset ovat kuin lannoite, joka auttaa kasvia kasvamaan. He rohkaisevat ja ohjaavat kommenteillaan eteenpäin.
Taivaalta satava vesi kuvastaa mahdollisuuksia mutta sopivassa määrin myös vastoinkäymisiä ja harhapolkuja. Joskus vesi sataa taivaalta, kun taas toisinaan sitä on haettava itse kaivosta. Samoin toimivat mahdollisuudet. Joskus yksi juttu avaa yhden, toisen, kolmannen jne, oven mahdollisuuksien labyrintissä.
Huolenpito eli oma kouluttautuminen on myös seikka, jonka merkitystä ei ole syytä unohtaa. Sen avulla voi kehittää ideoita, tuulettaa ajatuksia ja vaalia olemassaolevaa.
Aurinko kuvastaa motivaatiota, sisäistä paloa, joka auttaa näkemään yli esteiden. Uudisraivaajan uutteruus ja peräänantamaton asenne ovat vahvoja välineitä tiellä eteenpäin.
Sarjakuvan syntyhistoria liittyy 25.10.2007 Helsingissä järjestettyyn konfabulaariin, jossa minun etäosallistujan osuutena oli pohtia kolleegoiden, hengenheimolaisten ja vertaisten merkitystä m-opettajalle. Kuten rivien välistä pystyy huomioimaan on heidän merkityksensä merkittävä kautta koko prosessin. Ilman kolleegoiden tukea en olisi itse pystynyt osallistumaan seminaariin. Annen avustuksella sain luotua skype-yhteyden tapahtumapaikalle. Lisäksi Flickr ja Jaiku tarjosivat kuvia ja kommentointimahdollisuuksia.
