29.4.08

BLOGIT - "KATKI POIKKI JA PINOON"

Elämme yläkylläisyyden ja ähkyn aikakautta, mitä tiedon määrään tulee. Erinäiset tiedon järjestämis- ja luokittelutavat toimivat karttanamme informaatioviidakossa. Löysin oman blogini uudesta Blogged arkistosta. Blogilista on vastaava kotimainen versio. Molemmissa tapauksissa kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

7.4.08

PODCAST UUSI VANHA TUTTAVUUS

Kuluneen viikonlopun aikana löysin tieni erinäisten linkkien kautta Nokian sivuille ja sieltä ”Nokia Podcasting”sovellukseen. Tämän puhelimeen asentamani sovelluksen avulla voin ladata mielilähetykseni kätevästi omaan kännykkääni ilman erillistä tietokonetta. Toki kännykkä pitää olla tietynlainen, kuin myös sen tiedonsiirtoyhteydet.

Samalla tutustuin Juice ja iTunes sovelluksiin, joiden avulla pystyn tilaamaan podcastit tietokoneeseeni. Ohjelmilla on kummallakin omat kannattajansa. Itse pidin iTunesin selkeästä tavasta listata syötteeni pääotsikko ja yhden klikkauksen takaa myös koko sisällön. Juice puolestaan oli selkeän yksinkertainen. Lisää ohjelmia ja muutamia käyttöohjeita:
Podcast-opas
Podcast/ Radio Verso
Podcast-ohje/YLE Blogi
Podcast-ohje/Yle Areena
(Vinkkaa, jos tiedät muita vastaavia.)

Yritin etsiä suomalaisia podcasteja hakutuloksen jäädessä laihanlaiseksi. Ylen ylläpitämältä Areena sivustolta löysin yhden laajimmista valikoimista. Myös radiokanava Aalto on myös ryhtynyt jakamaan podcasteja. Rajan takaa naapurista Ruotsista löytyykin sitten laajempi valikoima lähetyksiä, samoin kuin Euroopan ytimestä Saksasta. Keräsin muutamia podcasteja opetuskäyttööni tänne.

2.3.08

QUINTURA

Quintura hakukone luo hakupilven (tagcloud), josta voit tarkentaa hakuasi. Varsin kätevä tilanteessa, jos sinulla on ongelmia rajata hakuasi. Kokeile mistä kaikkialta löydät itsesi.

MOFUSE - BLOGI MOBIILIKSI

Blogi-klubi nyt myös mobiilisti eli kännykästä. Muuntaminen helppoa ja nopeaa, päivitys hoituu itsestään. (Kiitos vinkistä Timo Rainiolle.)

Pikaohje dioina:



P.s. Eräässä koulutuksessa minulta kysyttiin mikä blogi oikeastaan on. Yhden määritelmän löydät täältä.

1.3.08

MEDIAKASVATUS ???

Mediakasvatus tuttu juttu, helppo nakki. Nuoret ruudun eteen ja menoksi. Vai kuinka? Itse tiedän siitä vielä niin kovin vähän, jotta osaisin tarkemmin kertoa. Lähden siis satunnaiseksi matkailijaksi mediakasvatuksen maailmaan. Jatkoa odotellessasi tutkailehan allaolevia linkkejä.

Mitä kaikkea tämä opetussuunnitelmaankin kirjattu kokonaisuus "Media ja viestintätaito" pitää sisällään? Lisää tietoa aiheesta löydät alla olevista linkeistä:
Rovaniemellä on vireillä mielenkiintoinen Lapin Lastenkulttuuriverkoston Kuuluviin-hanke/, joka on osa valtakunnallista Taikalamppu-hanketta. Siinä Radio Verso / Jarno Ristaniemi on tuottanut opetusvideon äänijulkaisusta verkossa (Selkeä esitys!).

"Kuuluviin!-hankkeen tarkoituksena on tuottaa digitaalinen opetuspaketti, jossa
keskitytään äänen ja erityisesti digitaalisen äänen pedagogisiin mahdollisuuksiin."
Radio Verso - Jarno Ristaniemi


Samalta sivustolta löytyi myös linkki videoon "A Vision of Students Today" , jonka Michael Wesching on tuottanut yhdessä oppilaidensa kanssa. Video valottaa sitä, miten ja mitä oppilaat oppivat ja haluavat oppia maailmasta ympärillään. Maailma muuttuu ja me mukana. Kannattaa katsoa.



Kuinka moni meistä vielä tuntee tai osaa hyödyntää tätä median muotoa? Podcast on sisällön tuottamisen väline siinä missä sanomalehti tai verkkosivu. Kuulostaako utopialta? Tutkailehan lisää Hessun blogista, josta muuten bongasin Radio Verson.

P.s. Vinkkiverkko / Anne Rongas ryhmineen on koonnut kattavan kokoelman linkkejä aiheesta Mediakasvatus

23.1.08

WIDGET

Widget eli ns. pienoismaailma voi tuoda helpotuksen arjen kiireen keskelle. Sen avulla voit koota näkymiä eri sivuilta, joilla sinun on tapana vierailla. Sen sijaan, että vierailet jokaisella sivulla erikseen, voit luoda yhden sivun, jonne ohjaat sisällön muilta sivuilta.

Ovela virtahepo "Clever Hippo" etsii ja löytää sinulle monenmoista. Varsinainen ajan säästäjä!



Käytännön esimerkin löydät muuten täältä.